Pelit ovat helppo syntipukki
Norjan eiliset tapahtumat ovat täysin käsittämättömiä. Käsittämättömiin asioihin ihminen lähtee etsimään ratkaisuja. Nyt Iltalehti on lähtenyt helposta päästä ja kirjoittaa isoilla otsikoilla sivuillaan:"Sama harrastus kuin Suomen kouluampujilla". Se harrastus oli tietenkin tietokonepelit, joka on tämän vuosikymmenen Rock and Roll tai väkivaltaiset tv-ohjelmat.
Aikanaan rokkia syytettiin erilaisista muutoksista yhteiskunnassa. Rokin valtavirtaistuttua syy piti löytää muualta. 90-luvulla puhuttiin jatkuvasti television ja elokuvien väkivalta viihteestä. Nykyään jokainen uutinen työntää jo sellaista väkivaltaviihdettä ulos, että 90-luvun tv-sarjat jäisivät toiseksi. Yhteinen nimittäjä nykyään etsitään nimenomaan tietokonepeleistä.
Iltalehti väittää sivuillaan seuraavaa:"Sekä Jokelan koulusurmaaja Pekka-Eric Auvinen että Kauhajoen koulusurmaaja Matti Saari, olivat aktiivisia Battlefield-sotapelin harrastajia. Pelissä ideana on tappaa mahdollisimman paljon vihollisia mahdollisimman nopeasti. Mitä enemmän vihollisia surmaa, sitä arvostetumpi pelaajasta tulee internet-yhteisössään." Kappaleen on selvästi kirjoittanut ihminen, joka ei tiedä mitään elektronisesta urheilusta eikä myöskään Battlefield -pelisarjasta.
Suomen elektronisen urheilun liiton (SEUL ry.) puheenjohtajana pidän nykyistä asennetta kilpapelaamiskulttuuria vastaan valitettavana. Kilpapelaaminen sekä tietokonepelit ovat loistava harrastus. Se harrastus ei aja ihmisiä räjäyttämään pommeja kaduille eikä ampumaan heitä suljetulle saarelle. Ne ajatukset ovat lähtöisin puhtaasta pahuudesta.
Suomen media tarvitsee selvästi mediakasvatusta tietokonepelaamisen suhteen. Tästä syystä SEUL ry. tulee lähitulevaisuudessa lähettämään mediataloille kattavan paketin siitä hienosta kulttuurista, jota he lyövät päivästä toiseen.
Kutsunkin teidät kaikki tutustumaan kilpapelaamiseen ASSEMBLY Summer tapahtumassa elokuun ensimmäisenä viikonloppuna. Tapahtumaan saapuu pelaajia kolmelta eri mantereelta, yli kymmenestä eri maasta. Suomalaiset kisaavat keskenään pääsystä Suomen maajoukkueeseen, joka matkaa joulukuussa Etelä-Koreaan. Näistä median pitäisikin kirjoittaa.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Ei ole pelintekijöiden vika mikäli psykopaateilla on rajoitettu kyky erottaa todellisuus fiktiosta.
Tosin kautta aikojen on ollut vanhemmille helpompaa etsiä vikoja jostain muualta kuin omasta kullannupusta
Mutta se on pelintekijöiden vika (ettenkö sanoisi jopa - osallisuus), että tietäen ihmisissä olevan näitä "rajoittuneita" he tekevät näitä pelejä ottaen riskin, että ne antavat pienelle osalle meistä erittäin huonoja ideoita.
Ei vaan tytön puute, syntipukki vaihtuu tunnin välein.
Tytön puute sairastuttaa miehenalun
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194688377213/artikkeli/puheenaihe+tyton...
Eikös kyseinen perusnorjalainen hommafoorumilainen ollut kasvissyöjä?
Onko se kuitenkin sitten se kasvissyönti mikä saa pää noin sekaisin?
[lainaus] Mitä enemmän vihollisia surmaa, sitä arvostetumpi pelaajasta tulee internet-yhteisössään." Kappaleen on selvästi kirjoittanut ihminen, joka ei tiedä mitään elektronisesta urheilusta eikä myöskään Battlefield -pelisarjasta. [/lainaus]
Ei lauseen kirjoittajan tarvitsekkaan tietää mitään ko "urheilusta". Riittää että osaa laskea ruumiiden lukumäärän.
Eikä lainsäätäjä ole edes kiinnostunut ampumaurheilun todellisesta luonteesta vaikka on säätänyt ampumaurheilua koskevat lait.
Jos yhdet ja samat tietokonepelit alkavat näkymään joukkosurmia tehneiden, elämässään pettyneiden ja ahdistuneiden nuorten miesten veritöiden takana. Niin miksi lainsäätäjän pitäisi alkaa perehtymään kyseisiin tietokonepelituotteisiin. Ja miten ylipäänsä voit kuvitella että n 50 v ihminen joka hädituskin osaa lukea printtiä, osaisi ymmärtää 3 D grafiikan nyansseja tai muita tietokonepelimaailman ilmiöitä.
Kun älykkään ja vastuullisen ampumaurheilun kaikki yritykset selittää lainsäätäjille ampumaurheilun todellisista vaatimuksista valuvat hiekkaan...(eihän edes poliisijohtaja osannut erottaa poikittainampumisen vaarallisuutta) niin millä perusteella tietokonepelit pitäisi nostaa koskemattomuuden jalustalle.
Jos toistuvan, väkivaltaisen tietokonepelaamisen ja joukkomurhien, välillä alkaa näkymään toistuva kuvio, ei ole lainsäätäjän velvollisuus ryhtyä pelaamaan päivät pääksytysten selvittääkseen pelimaailman hienouksia. Lainsäätäjän tehtävä on tutkia mitkä elementit peleissä saavat arvostelukyvyttömät tekemään järjestelmällisiä ja äärimmäisen väkivaltaisia tekoja. Ja mitä näille pitäisi tehdä.
Ei tässä ole mitään käsittämätöntä. Aikamme Hitler.
http://www.2shared.com/file/M-s-2fBD/2083-AEuropeanDeclarationofInd.html
Jos hänellä on seuraajia, ja miksei olisi, veikkaan, että Oslon moskeijoita kannattaa lähipäivinä vältttää. Yksi pommi kirkkon, ja lisää vihaa peliin.
Jutun clouhan on se, että näille "Otsikko Huutaa/Katso Kuvat"-lehdille kelpaa mikä vain, paitsi se, että äärioikealla tuollainen ideologia on päivän kauraa.
Tosin oikeistolainen "jokainen pitäköön huolen itsestään - vahvat voittakoon" a la Wille Rydman & Wnna-be-kööri tappaa paljon laajemmin.
Kaikissa uus-liberaalimaissa, kaikissa yhteiskunnissa. Myös Suomessa.
Henry
USA:n armeija on jo pitkään peluuttanut jalkaväensotilaillaan US Army -nettipeliä. Tämä siksi, että sillä sopeutetaan sotilaita taisteluympäristöön ja sitten tärkeimpänä, kohtelemaan sekä vihollista että itseään esineenä ja välineenä taistelutilanteessa.
Käytännössä pelien on siis havaittu laskevan kynnystä ampua kohti toista ihmistä, kun on tarvis.
“Past research shows that violent video game exposure increases aggressive thoughts, angry feelings, physiological arousal, aggressive behaviors and decreases helpful behaviors. This experiment examined “…violent video game effects on physiological desensitization.”
“Participants …played one of either violent or nonviolent video games for 20 min. Next, participants watched a 10-min videotape containing scene of real-life violence while heart rate (HR) and galvanic skin response (GSR) were monitored. Participants who previously played a violent video game had lower HR and GSR while viewing filmed real violence, demonstrating a physiological desensitization to violence.”
Vertaat väkivaltapeliä kukkakauppaan. Mutta tietänet, että niillä on ero ihmisen tajuntaan. Ihminen ei ole niin yksinkertainen, että ei näkisi näiden eroa siinä, miten ne näyttäytyvät. Kukkakauppa ei edes yritä sanoa, että "Tapa se!" Mutta väkivaltapeli tekee niin ihan ilman muuta. Ihminen ei ole myöskään niin monimutkainen, että se kykenisi täysin puhtaasti jääväämään ajatusta tappamisesta suggestiivisen median vaikuttamana. Peli antaa tiettyä visuaalisuutta ja ajatusta jostakin tietystä asiasta ja se jää sinuun, halusit tai et. Kyseessä ei ole asia, mitä voisit hallita, kuin ala-asteen matematiikkaa. Kyseessä on syvempää, kuten esimerkiksi, miten tietty väri vaikuttaa ihmiseen hallitsevana, tai miten mainokset vaikuttavat, seksuaalisesti kiihottavat kuvat.
Kukkakauppoja - nähdäkseni - me tarvitsemme; ainakin noin kauneuden vuoksi. Väkivaltapelejä emme. Kukaan ei hae rumuutta ja kuolemaa jos on itselleen rehellinen. Sanot jotakin Vietnamin sodasta, että ampujat oppivat ampumaan paremmin. Onko viestisi siis se, että ehkä olisi syytä nyt KAIKKIEN oppia ampumaan paremmin. Jos kerran väkivaltapelejä ei ollut vielä Vietnamin sodan aikana, miksi siis nyt? Miten perustelet tarpeen? Mikään kyökkipsykologisointi ei käy kyseeseen.
Ihminen ei ole siis niin yksinkertainen, ettei kykenisi eroittamaan, mikä on oikein ja mikä väärin, ja ei niin monimutkainen, että kykenisi hallitsemaan itseen uppoavaa sisältöä ja tuntemaan alitajuntansa ja tiedostamattomien tunteiden vaikutusta. Ihminen on sillä vyöhykkeellä tajuntansa ja tunteidensa kanssa, että kykenee (halutessaan niin) ymmärtämään välttää tiettyjä asioita, joista ei ole hyötyä ja jotka lisäksi voivat olla haitallisia.
Taha Islam on oikeassa. Siksi pelejä tehdään esimerkiski USAn armeijalle. Ei näytä tulevaisuus kovinkaan kauniilta. Tietystikään en ymmärrä, miksi täytyy luoda tarvetta peleille siviilissäkin. Kiva kun sosiaalisesti syrjäytyneet viettävät aikaansa tuollaisiin peleihin. Ihmettelevät sitten, miksei tyttörintamalta kuulu mitään.
Pelit ovat osa väkivaltaviihdettä. Ihmiset tottuvat siihen, että leikitellään ajatuksella tappamisesta. Se on psykologiaa, ja täysin totta. Kyllä pelejä saa olla, mutta niitä olisi hyvä vähän syyniä.

Kommentoi 13 kommenttia